Etänä niin kuin niin monet muutkin. 

Itse asiassa luovuimme toimistosta jo 2 ½ vuotta sitten. Nyt oli luovuttava väliaikaisesti myös face-to-face tapaamisista. Korvat on punaisina kuulokkeiden puristuksesta ja takapuoli puuduksissa perintöjakkaran ohuen täytteen takia

Mutta aikaa on enemmän, on aikaa myydä – on siis myynnin aika. Minä olen tavannut kolmesta viiteen asiakasta etädemossa joka päivä. Valtaosin he ovat meille uusia asiakkaita joten näemme toisemme ensi kertaa kameran välityksellä. Minä pidän kameran aina päällä vaikka parta rehottaa ja sitä suosittelen muillekin. Joskus taustalta kuuluva meteli tai näkymä kirvoittaa keskustelun perheestä tai vanhasta talosta.

Tässä ajassa on paljon hienoja ja kokeneellekin myyntimiehelle uusia piirteitä – asiakkaiden kanssa on paljon aiempaa leppoisampaa käydä neuvotteluita kuin aiemmin, oikeastaan leppoisampaa kuin ikinä. Mikä hienointa, asiakkailla on selkeästi enemmän kiinnostusta ja ajan mukanaan tuoma mahdollisuus perehtyä palveluihimme.

Minun on ehkä helppo sanoa että olkaa aktiivisia, sillä yksi meidän tuotteistamme on juuri tämän ajan tuote. Jokaiselle asiakkaalle sekin täytyy myydä, ei sitä käsistä revitä. Silti. Nyt on aikaa myydä ja se aika on viisainta hyödyntää. Vaikka ne kuulokkeet puristavat ja perintöjakkara puuduttaa takapuolen. Ostamisen ajankohdasta en olisi niin huolissaan, sen aika tulee, mutta ilman aktiivista myyntiä se jää haaveeksi.

 

Tätä ilmiötä on pakko analysoida tarkemmin, muuten epäilen syvästi muistini turmeltumista tai erittäin rentouttavaa kesälomaa. Kumpikaan ei tunnu syylliseltä. Muisti pelaa normaalisti ja vaikka onnistunut loma tyhjensikin kuonaa aivoistani ja eritoten muistista, syy on muualla.

Syy on siinä, että koko keväänä en tavannut ketään face-to-face. Syyn tietävät kaikki. Etätyöhän ei tarkoita sitä, että ollaan etäällä asiakkaasta. Silloin ollaan vain poissa toimistolta. Nyt oltiin etäällä myös asiakkaasta. Vaikka pidän etädemoja ja -tapaamisia erittäin tehokkaina ja hyödyllisinä, ne ovat kuitenkin muistin turma.

Osaamista asiakkuuden elinkaarella

Autamme sinua löytämään asiakkaita. Tarjoamme palveluna tai tee se itse-periaatteella, ohjelmistoja, menetelmiä sekä asiakasrekistereitä.

Kiitos kun luit.

Jukka Järvinen
toimitusjohtaja
045 132 6144

Melba Digital Oy

Jukka

Kirjoittaja on pitkän linjan myyntimies ja yrittäjä, joka on omistautunut myyntiä helpottavien ohjelmistojen ja palveluiden kehittämiseen